HIERONTA

Hieronta hoitaa sekä
kehoa että mieltä

Stressaantunut keho rauhoittuu hieronnassa, joka alentaa stressihormonin tasoa ja vapauttaa endorfiinia. Hieronta kiihdyttää pintaverenkiertoa ja rentouttaa oloa. Usein hieronnan jälkeen uni on syvää ja rauhallista.

Harjoittelusta palautuminen tehostuu hieronnan avulla. Maitohappo ja muut kuona-aineet saadaan kehosta liikkeelle. Hieronnan otteita ja voimakkuutta voidaan muokata kulloisenkin tarpeen mukaan, jolloin hieronnasta saadaan rentouttava, muokkaava, palauttava tai harjoitukseen valmistava. Tavoitteellisesti urheilevan on ajoitettava hieronta oikeaan aikaan harjoitusohjelmaan joko viikkotasolla tai kilpailukauden aikana. Yleensäkin hierontaan tullessa on hyvä muistaa, että käsittelyn jälkeen ei ole järkevää lähteä kuntosalille tai ryhmäliikuntaan. Parempi vaihtoehto on käydä näissä harrastuksissa ennen hierontaa.

Ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa kaavaa/ohjetta siitä, miten usein hieronnassa pitäisi käydä. Itse suosittelen 3-5 kerran sarjaa lyhyillä esim. 1-2 viikon väleillä, jos et ole käynyt vuosiin hieronnassa. Silloin on saatava hoitoihin toistoa, että se alkaa vaikuttaa. Jos alkutilanne on parempi eli arjessa ei koko ajan satu ja särje, niin ylläpitävänä hoitona hieronta esim. 1x kk on ihan riittävä. Kokonaisuus ratkaisee paljon eli miten hoidat itseäsi muuten liikkumalla, nukkumalla ja syömällä riittävästi ja hyvin.

Joskus hieronta on keino purkaa henkistä kuormaa jollekin ulkopuoliselle ja sekin on täysin ok. Kaupungin edullisin ”terapeutti” kävisi myös hierojien sloganiksi.

Hieronta ei ole vain urheilijoita varten

Hieronta on osa kehon lihashuoltoa, toimintakyvyn ylläpitoa. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi liikunta, kehoa huoltavat liikkuvuusharjoitteet, venyttely, uni, tasapainoinen ruokavalio ja hieronta.

Hieronta ei ole vain urheilijoita varten. Meistä jokaisen lihakset kiristyvät stressin, yksipuolisten työasentojen, harrastusten tai sairastelun vuoksi. Hieronta on yksi keino hoitaa omaa hyvinvointia. Olet ansainnut hyvän olon. Hieronta tehdään aina asiakkaan tarpeen mukaan ja mahdolliset rajoitukset huomioiden. Ei ole mitään syytä jännittää hierojalle tuloa.

Nettiajanvaraus palvelee 24/7, tervetuloa!

Hieronnan hyödyt pähkinänkuoressa:

Milloin varata aika hierontaan?

Hieronta ja raskaus

Hieronta on turvallista raskauden kaikissa vaiheissa. Raskauden aikana hieronta voidaan tehdä kylkiasennossa tai esim. niska-hartia -aluetta hierottaessa istuen. Jalkojen hieronta raskauden aikana on monista huhuista huolimatta täysin sallittua. Raskauden aikana jalat  usein turpoavat, joten niiden hieronta lievittää turvotuksen aiheuttamaa kiristystä. Purentalihasten hieronta rentouttaa myös lantion aluetta, joka on lihaskalvoketjujen avulla yhteydessä purentalihaksiin.